kirjeenvaihto
Riikka Keränen

Teoksesi ovat usein tehty materiaaleista, jotka muuttuvat ajan kuluessa, katoavat tai kompostoituvat takaisin maaksi. Millaisten materiaalien kanssa työskentelet parhaillaan, ja mikä on suhteesi niihin?

Viime aikoina, tai ehkäpä voi sanoa jo että viime vuosina, olen työskennellyt enimmäkseen erilaisten savirakennustekniikoiden parissa, soveltaen niitä omaan työskentelyyni. Useimmiten teen savesta, hiekasta ja oljesta massan, josta alan pikkuhiljaa rakentamaan ja muovaamaan teosta. Ja kuten keramiikassa, odotan, että edellinen “kerros” on kuivunut ennen kuin jatkan eteenpäin.Toisinaan teen oljesta tiukan mytyn tai rakennan puusta rungon, jonka päälle rakennan muotoa. Tänä keväänä olen tehnyt myös pari kokeilua hamppubetonilla, joka koostuu siis hampusta ja kalkista. Se vaikuttaa erittäin kiinnostavalta materiaalilta ja varmaan jatkan sen parissa työskentelyä.

Useimmiten käyttämäni materiaalit tulevat läheltä tai paikasta, mihin teen teosta. Koen, että materiaalien keräily ja jalostus ovat tärkeä osa työskentelyä ja tavallaan aikaa ajatella ja kehittää muhivaa ideaa. Ja se, että käsin ja omalla kehollaan työstää materiaaleja antaa paljon tietoa ja tuntumaa sekä jalostaa ideaa. Se myös valottaa materiaalien tuomia rajoituksia ja toisaalta mahdollisuuksia.

Näyttelyn teokset ovat savesta tehtyjä. Kertoisitko mikä on tarina tämän saven takana? Mistä se tulee, ja mitä se tarkoittaa sinulle materiaalina?

Saven lisäksi teokset koostuvat hiekasta ja oljesta. Savi on seoksen koossa pitävä voima, joka liittää hiekanjyvät ja oljen palat toisiinsa, kuin laasti tiilet. Teosten pintaa olen suojannut pellavaöljyllä sekä hiekka/savi rappauksella, jossa on mukana myös hevosen lantaa. Hyvin hienokuituinen lanta tekee rappaukseen sitkaan rakenteen, joka kestää hyvin kosteutta ja sadetta. Materiaalisesti teos on sekoitus orgaanista- ja epäorgaanista ainesta, aivan kuten maaperäkin. 
Savi kiehtoo minua monesta syystä. Sitä on ihana koskea ja muovailla, siihen on ihana uppoutua, sen tuntumaan ja tuoksuun. Se on monipuolinen ja kun sitä käyttää ilman polttoa, niin sen voi aina kuivuttuaan notkistaa vedellä ja jatkaa siihen mihin jäi. Tai uusiokäyttää teoksen, mitä ei halua enää säilyttää. On jotenkin uskomatonta, miten se on ajan saatossa hioutunut ja kasautunut maahan. Se kantaa matkassaan niin pitkää aikajanaa, kuten kivetkin, että se pistää pään pyörälle. 
Teoskokonaisuuden savi on sekoitus useammasta paikasta. Siinä on mukana Metsäkylän savea Taivalkoskelta ja kotini läheisten ojanpohjien sekä peltojen vähän heikkolaatuisempaa savea. 

Perheesi omistaa ja pitää huolta metsästä, maatilasta ja puutarhasta Kainuussa. Millainen on vuodenaikojen kierto tilalla? Millaisen työskentelyrytmin ne muodostavat? Millaiset toistuvia tehtäviä ja rooleja ne luovat? Ja miten jaat aikasi maatilan ja taidetyöskentelyn välillä? Limittyvätkö ne joskus toisiinsa? 
​
Asun tosiaan sukuni maatilalla, entisessä mummolassa, ja osallistun moniin tilan töihin. Enää tilalla ei ole eläimiä, lukuunottamatta äitini kanoja ja kaneja, mutta peltoa on vielä viljelyksessä. Kesäisin meillä on yhteinen kasvimaa. 

Vuodenajat kyllä vaikuttavat arjen tekemisiin. Keväisin ja syksyisin on kiireisempää, kun on peltohommia ja kasvimaan laittoa, talvella on rauhallisempaa. Silloin teen jonkin verran metsätöitä, lähinnä kaadan rankoja seuraavan vuoden polttopuuksi. 

Jos saisin valita, tekisin taiteellista työtä lokakuusta toukokuulle, mutta koska se harvoin onnistuu niin, yritän vain lomittaa erilaiset työt parhaani mukaan. Paluumuutin takaisin tilalle jo hyvän aikaan sitten ja jotenkin sitä on jo melko tottunut eräänlaiseen töiden sekamelskaan, ettei sitä niin ajattele. Olen tekijänä sellainen, että kaipaan vaihtelua ja pidän siitä että täällä aika ja työt ikään kuin kiertävät ympyrää toistuen, mutta silti ollen aina hieman erilaisia, vuodesta riippuen. Monesti myös taide ja muut hommat limittyvät päivänkin sisällä niin, että aamupäivällä olen työhuoneella ja sitten iltapäivällä teen jotain muuta tai toisinpäin.   

Vanhemmat ovat nyt eläköityneet, joten tässä eletään tilan suhteen muutoksen aikoja.  Mikä jatkuu ja miten jatkuu? Toiseen entisistä sikalarakennuksista on nyt perustettu puusepänverstas  ja yksi osa rakennusta on minulla työhuoneena, joten sen rakennuksen suhteen on jo astuttu uuteen, mutta pähkäiltävää riittää vielä monen muun asian suhteen

Perheesi on asunut Kainuussa monien sukupolvien ajan. Millainen suhde sinulla on paikallisiin metsiin ja maahan? Millaista perintöä paikallisesta metsienhoidosta ja maanviljelystä kannat? Kun katsot tulevaisuuteen, millaiselta Kainuun metsien todellisuus ja tulevaisuus näyttää?

Tällä tilalla olen nyt neljättä sukupolvea ja jokainen sukupolvi on tuonut omat muutoksensa tänne. Ehkä suhdetta tähän paikkaan voisi kuvailla jonkinlaisena kuuluvuutena tai sen tunteena. Missä muuallakaan olisin?

Tavallaan varmaan jokainen sukupolvi haluaa viedä asioita parempaan ja ehkäpä maa- ja metsätaloudessa jonkinlainen jatkuvuuden ajatus on aika keskeinen, ylisukupolvisuus. Nyt tässä ajassa, kun ajattelen itseäni tässä ketjussa, tulee varmasti jälleen muutoksia joihin liittyy uusia näkökulmia ja ajatuksia vaikkapa siihen, mitä on (talous)metsästä saatava hyöty tai mitä se voisi olla. Tai vaikkapa peltoihin liittyvät kysymykset, mitä ja miten viljellään? Ja voisivatko odotukset pellolle tai peltoympäristölle sadon sijaan olla jotain muuta. 
Olen vähän pessimistinen Kainuun metsien tulevaisuuden suhteen, vaikka kyllähän hyviäkin asioita tapahtuu. En ajattele, ettei metsiä voisi käyttää, mutta tuntuu vain, että metsistä kuten kaikesta muustakin pitää nykyään saada irti yhä enemmän kiihtyvällä tahdilla. Metsää päätehakataan yhä nuorempana ja toisinaan hakkuupaikalta viedään myös ns. korjuujäte kantoineen, jolloin jäljelle jää aika lailla aavikko. Kulkiessa tuolla on paljon aukkoa, pöheikköä ja välissä usein vain sellainen minuutin tai parin metsä (taitaa olla Sanni Sepon ja Ritva Kovalaisen töissä tullut vastaan tuo kyseinen sanonta). 
Kainuussa on paljon valtion ja isojen yritysten omistamaa metsää, joilta erityisesti odottaisin muutosta toimintatapoihinsa, mutta turhan jähmeästi se tuntuu tapahtuvan.  

° ° ° ° ° ° ° °

Riikka Keränen on kuvataiteilija ja sekatyöläinen, joka asuu ja työskentelee Ristijärvellä. Hän on valmistunut Kankaanpään taidekoulusta vuonna 2010. Keräsen työskentelyn keskiössä ovat moninaiset materiaalit, joiden kanssa hän pohtii ihmisen ja muiden eliöiden suhdetta aikaan sekä ympäröivään maailmaan ja sen eri  ilmiöihin. Tärkeitä elementtejä hänen työskentelyssään  ovat myös intuitiivisuus, käsillään ajattelu ja leikki. Keräsen teokset ovat monin eri  tekniikoin toteutettuja veistoksia, installaatioita ja paikkasidonnaisia ympäristötaideteoksia.

https://www.riikkakeranen.com/