kirjeenvaihto
Saana Kataja-aho

Voisitko kertoa miten sinusta tuli maaperätutkija? Mikä sai sinut kiinnostumaan alasta? Voitko kertoa lyhyesti miten näkökulmasi (maaperään) on muuttunut ajan kuluessa?
Saana: Minusta tuli tutkija oikeastaan hieman sattuman kautta. Ekologia, metsät, kasvit ja hyönteiset olivat kiinnostaneet minua jo maisteriopintojen alusta alkaen, mutta jotenkin koin akateemisen maailman ja tutkijanuran kovin vieraaksi niiden opintojen aikana, ajattelin, ettei minusta ole siihen enkä pystyisi keskittymään liian kapeaan alaan. Kävi sitten kuitenkin niin, että huomasin väitöskirjapaikan olevan auki kantojen korjuun vaikutuksista maaperän hajottajaeläimiin. Ajattelin, että tämä voisi olla jotain mitä voisin tutkia, kun se on soveltavaa tutkimusta ja siihen liittyy metsät ja ötökät. Hain paikkaa ja sain sen. Sitten laajensin tutkimusta vielä kasvillisuuteen ja vähän mikrobeihinkin. Eli sain yhdistettyä ihmisvaikutuksen, metsät, ekologian, kasvit ja ötökät ja kaupan päälle vielä maaperän. Ja mitä enemmän tutkin, sitä mielenkiintoisemmaksi asiat ovat osoittautuneet. Maaperä on todella mielenkiintoinen ympäristö ja niin oleellisesti osana ekosysteemien toimintoja. Ehkä juuri se monipuolisuus ja monimuotoisuus on yllättänyt matkan varrella. Ja se miten vähän siitä tiedetään, vaikka jo jotain kuitenkin tiedetään.

Maaperä yhdistyy ajatuksissamme usein maanviljelykseen kun taas metsämaaperä tuntuu jäävän hieman huomiotta. Miksi mielestäsi on tärkeää kiinnittää enemmän huomiota metsän maaperään, ja miten se eroaa viljelyyn käytetystä maaperästä? Voisitko kertoa lisää pohjoisen boreaalisen havumetsän ekosysteemien maaperän erityispiirteistä – mikä tekee näistä maaperistä ainutlaatuisia ja mitä haasteita niiden tutkimiseen liittyy?

Saana: Pääsääntöisesti voidaan ajatella, että metsämaaperä on saanut olla suhteellisen rauhassa ihmisvaikutukselta. Maata metsissä ei ole myllätty pitkällä aikavälillä yhtä paljon kuin viljelyaloilla. Mutta tähän ajatukseen ei voi tuudittautua, sillä tokihan metsämaaperääkin muokataan. Välillä muokattiin hyvinkin voimakkaasti mm. auraamalla ja syviä ojia kaivamalla. Sittemmin talousmetsien maanmuokkausmenetelmät ovat ainakin jonkin verran keventyneet. Mutta liika käsittely ei johda kokonaiskuvassa hyviin lopputuloksiin. Metsien maaperä on muodostunut tuhansien vuosien aikana jääkauden jälkeen ja muokkaaminen muuttaa tätä rakennetta. Maaperä toimii meillä tärkeänä hiilivarastona, eli vaikuttaa kasvihuonekaasujen pitoisuuksiin ja sitä kautta ilmastoon ja ilmaston lämpenemiseen. Sen lisäksi että maa pidättää ja puhdistaa vettä, ja varastoi mineraaleja, maassa tapahtuu ravinteiden kierrätys, siis kuolleen aineksen hajotus pienempiin osasiin, joita kasvit taas voivat uudelleen kasvuunsa käyttää. 
Maaperä toimii tietenkin myös puiden ja muiden kasvien kasvualustana ja monen eläimen kotina. Maaperässä elää valtava kirjo eliöitä, mikroskooppisen pienistä yksisoluisista, muutaman millin mittaisiin punkkeihin, sukkulamatoihin, hyppyhäntäisiin ja isoihin eläimiin saakka. Tuttuja puhtaasti maaperän eläimiä kaikille lienevät lierot, mutta moni selkärankainenkin tekee pesänsä maahan, vaikka elelisi maanpinnallakin. Esimerkiksi mäyrät ovat melkoisia maanalaisten käytäväkokonaisuuksien rakentajia. Näiden lisäksi mm. monien hyönteisten toukat elävät maaperässä ja lähtevät sitten aikuistuttuaan vaeltelemaan muualle kenties siivellisinä. 
Maaperän ja sen eliöiden tutkiminen on haastavaa, koska maaperä on niin monimuotoista ja mosaiikkimaista. Yhdessä kohtaa voi olla hienoa hietaa, vieressä kivenmurikoita, sitten perinteistä metsämaata humuskerroksineen ja kohta ollaankin jo multavassa lehtomaassa. Eliöitä on miljoonia, jopa miljardeja pinta-alaltaan neliömetrin kokoisella pläntillä. Eliöt ovat pääasiassa niin pieniä, että niiden tunnistamiseen tarvitaan mikroskooppia tai kalliita ja monimutkaisia DNA-erotusmenetelmiä. Näytteiden tutkiminen on hidasta, ja vaatii erityisosaamista. Toisaalta ei ole yksinkertaista edes saada niitä maaperäeläimiä irti tai ulos maasta, eri eläimet myös vaativat erilaisia metodeja. Ja jotta voitaisiin sanoa jotain yleistä, näytteitä maaperästä pitäisi ottaa ja tutkia valtavia määriä, ja se vaatii rahaa, aikaa ja osaamista. 

Mitkä mielestäsi ovat, tai voisivat olla, mielenkiintoisimpia ja merkittävimpiä yhtymäkohtia taiteen ja tutkimuksen välillä? Miten nämä alat voivat täydentää toisiaan tavalla, joka syventää ymmärrystämme monimutkaisista aiheista, kuten maaperästä, ekosysteemeistä tai ympäristöasioista? 

Erilaiset näyttelyt, valokuva- ja taidenäyttelyt, joissa maaperä/ekosysteemit/kasvit ovat osana, ovat vaikuttavia ja näyttäviä ja usein myös ihmisiä kiinnostavia. Lisäksi mikroskooppisen maailman ”suurentaminen” voisi olla isolle yleisölle mielenkiintoista. Jos itse olisin vaikkapa suunnittelija, joka tekisi kuoseja ja printtejä, käyttäisin ehdottomasti mikroskooppia ja esim. kasvien siemeniä, kasvin osia, pieniä maaperäpartikkeleja ja maaperäeläimiä malleinani, ja ottaisin niistä inspiraatioita, koska ne näyttävät mikroskoopissa niin uskomattoman hienoilta. Miksei myöskin erilaiset animaatiot tms. joissa kerrottaisiin maaperän monimuotoisuudesta tarinan kautta, kuten vaikkapa taannoin ilmestyneen Turilas ja Jäärä -animaation tyyliin. Ja animaatiot nyt osuvat usein lapsiin ja nuoriin, heissä on tulevaisuus, joten siksi etenkin sellaista mikä saisi nuorison innostumaan maaperän ja yleensä luonnon monimuotoisuuden ymmärtämisestä ja vaalimisesta.

Miten maaperä, metsät ja mikrobit liittyvät planeetan hyvinvointiin? Lyhyesti, miten ne vaikuttavat laajemmin ekosysteemin toimintaan? Mitä ihmisten käsityksissä maaperästä tulisi muuttaa? 

Maaperä on osa suurempaa kokonaisuutta. Ihmisten olisi tärkeää ymmärtää maaperän valtavan tärkeä rooli hyvin olennaisissa osissa ekosysteemien toimintaa ja siten osana planetaarista hyvinvointia. Jo yleensä sen ymmärtäminen, että olemme täysin riippuvaisia toimivista ekosysteemeistä mm. hapen, puhtaan veden ja ruuan vuoksi olisi todella tärkeää. Ja mistä ja miksi saamme luonnolta happea, puhdasta vettä, ruokaa, rakennusaineita jne. on paljon riippuvaista tuottavasta ja terveestä, oikein toimivasta maaperästä. Asfalttikenttä ei puhdista vettä, ei kierrätä ravinteita, ei sido hiiltä ilmakehästä ja tuota ruokaa, happea eikä rakennusaineita ja se harvoin toimii minkään eliön elinympäristönäkään.

° ° ° ° ° ° ° °

Saana Kataja-aho toimii yliopistonopettajana Jyväskylän yliopistossa. Hän on koulutukseltaan filosofian tohtori ekologian ja evoluutiobiologian alalta. Tutkimuksissaan hän on keskittynyt selvittämään ihmisen toiminnan vaikutuksia, etenkin metsien käsittelyn vaikutuksia, laajasti maaperän hajottajaeliöstöön ja kasvillisuuteen, jota hän on tehnyt yhteistyössä Suomen johtavien maaperätutkijoiden kanssa. Maaperäekologinen tutkimus on kiinteässä yhteydessä ekosysteemien toimintaan, ilmastonmuutokseen ja luonnon monimuotoisuuteen. Kataja-aho on osallistunut myös useiden tietokirjojen kirjoittamiseen ja kirjoittanut mm. Elämää maan kätköissä -kirjaan tutkimuslajeistaan hyppyhäntäisistä. Hän on ollut myös mukana toteuttamassa Jyväskylän avoimen yliopiston MOOC-kursseja planetaarisesta hyvinvoinnista, joista hän on puhunut ja viestinyt myös Euroopan avointen korkeakoulujen yhteisössä EADTUssa, ja jotka ovat saaneet erittäin positiivisen vastaanoton. Kataja-aho työskentelee tällä hetkellä opetuspainotteisissa tehtävissä sekä Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa että matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan bio- ja ympäristötieteiden laitoksella. Hän on myös yksi Muumaa-ryhmän tutkijoista.