kirjeenvaihto
Teemu Lehmusruusu

Taiteellisen työskentelysi ytimessä on pyrkimys laajentaa ymmärrystä maaperästä ja herätellä ihmisten uteliaisuutta tätä, ehkä usein hieman väheksyttyäkin ekosysteemiä, kohtaan. Kun puhumme maaperästä, se liittyy usein maanviljelykseen, mutta harvemmin maaperän merkitykseen metsien ekosysteemissä. Avohakkuiden yleisyys Suomessa paljastaa, että meillä on aukkoja myös yleisessä ymmärryksessämme maaperästä. Mikä on sinun oma suhteesi metsämaaperään, ja miten se on muuttunut tutkimuksesi tai taiteellisen työskentelysi kautta?

Teemu:  Haluaisin lähteä kerimään auki näitä suhteellisuuksia tunnistaen itseni 1980-luvun Suomessa syntyneenä ihmisenä, joka on asunut pääkaupunkiseudulla koko elämänsä ja viettänyt kesät mökeillä, joissa luonto on ollut enemmän tai vähemmän suojeltua. Olen myös viettänyt monia lomia 1910-luvulla syntyneiden isovanhempieni kotitilalla, maaseudulla, missä kotitarveviljely, puutarhanhoito ja oman pienen metsäalueen hyödyntäminen olivat jokapäiväisiä asioita. Näistä asioista muodostuu jonkinlainen maaperäsuhteiden asetelma, mitä voisin nimittää näin: kaupunkimaaperä, tuotantomaaperä ja suojeltu maaperä. Metsämaaperät limittyvät kaikkiin näihin ulottuvuuksiin, joten kysymyksessä ei ole niinkään yksi ainoa suhde vaan hieman sotkuisempi vyyhti. Oman kokemukseni mukaan kaikissa näissä tapauksissa maaperä laajenee metaforaksi ja symboliksi kaikelle sille, mikä metsäympäristössä jää aistien ulottumattomiin. Kaikelle, mikä jätetään huomiotta. Ja sille mitä ylipäätään pidämme elollisena, ja mitä staattisena. Niinpä minulle maaperäsuhteen käsite ei tarkoita pelkästään maan erottamista erilliseksi tutkimuskohteeksi tai kysymyksesi ja siitä tieteellistä oppimista, vaikka toki se on myös sitä, mutta sen lisäksi kriittistä suhtautumista tarkkaavaisuuden, virittäytymisen ja havaitsemisen kysymyksiin. Maaperä on hyvä portaali näihin syvyyksiin kaivautumisessa, onhan meillä jo rikas kulttuurillinen ja metabolinen suhde siihen mistä aloittaa.

Olet käynnistänyt Trophic Verses -projektin, joka tutkii Maapallon maaperän elämää ja ilmiöitä, vaalien dialogia taiteen ja tieteen välillä. Tässä pitkän tähtäimen projektissa olet yhdistänyt taiteilijoita, kuraattoreja, tutkijoita ja maanviljelijöitä. Millaisia keskusteluja toivoit näiden monimuotoisten katsantojen synnyttävän?

Teemu: Ei-tietämisen keskusteluja. Minulle tieteidenvälisyys taiteellisessa tutkimuksessa edustaa sellaista tutkimuseetosta, missä ei ole tarpeen tietää prosessin lopputulosta etukäteen. Tämä on sen vahvuus. Siinä on kyse kohtaamisesta, orastavuudesta, koollekutsumisesta, ja liikkeelle saattamisesta. Luulen, että vaivattomuus kohdata tuntemattoman äärellä oli yksi ensimmäisistä huomioista tässä prosessissa. Aloilla on omat kielensä, mikä luo niiden välille erillisyyttä, mutta tuntematon on kaikille niille tuttu ja yhdistävä käsite, jota kohti kilvoitella. Nykyisessä monikriisien tilanteessa tiedon alojen rajat on myös helpompi ylittää.

Voisitko kertoa prosessista mikä edelsi taiteellisen tutkimuksen aloittamista? Mitä mielestäsi taiteellinen tutkimus voi tarjota maaperäsuhteemme syventämiseen, ja mikä sinua erityisesti kiehtoo tämän yhteyden tutkimisessa? 

Teemu: Käsitteistö on toki osittain institutionaalista. Taiteen ja tutkimuksen välillä  liikkuminen on huokoista.  Mutta se oli uudenlainen uteliaisuus artikulaatioon, mikä vei minut syvemmälle tekstimuotoisen tutkimuksen pariin. Ihmisen, maaperän ja yhteiskunnan keskinäiset suhteet ovat olleet enenevissä määrin esillä humanistisissa ja yhteiskunnallisissa tieteissä viimeisen 20 vuoden ajan, ja minulla heräsi tarve selvittää miten tutkimus aiheesta vaikuttaisi praktiikkaani, ja miten voisin praktiikkani kautta tuoda oman osani tähän tutkimukseen. Mutta se vaihtelee – kun on tehnyt paljon käsin, materiaalista työtä, tulee ikävä filosofista, kirjallista työtä, ja toisin päin. Ehkä siinä on samanlaista dynamiikkaa kuin kaupungin ja maaseudun  välillä liikkumisessa;  taiteilijan rooliin voi kuulua monipaikkaisuus ja -välineisyys, se on tapa sovitella yhteen erilaisia tietämisen ja kokemisen tapoja. 

Mainitsit, että näkökulmasi maaperään muuttui keskusteltuasi maanviljelijä Tuomas Mattilan kanssa. Hän kehotti sinua ajattelemaan maata tilavuutena pinta-alan sijaan. Tämä muutos ajattelussa tuntuu tuovan maaperän elämän kuvittelulle ja ymmärtämiselle paljon enemmän tilaa. Millaisia reflektioita tai ajatuksia tämä muutos herätti sinussa, erityisesti ajatellen työskentelyäsi Sleepwalkers of the Latent Land -teoksen parissa? 

Teemu: Kyllä, tosiaankin. Siitä lähtien osa päivittäistä ympäristöesteettistä työskentelyäni on ollut sen kuvittelu, mitä en nää, kuule tai haista maisemassa. Mielestäni jo sillä, että tunnistaa tämän, on merkitystä, koska olemme niin tottuneesti näkökykymme ohjailtavissa ja luotamme siihen todellisuutemme rakentamisessa. Kuitenkaan ei ole kysymys ainoastaan tieteelliseen tietoon nojaavan lisätyn todellisuuden suotimen päälle liittämisestä, mutta myös ei-tietämisen tunnistamisesta; jatkuvan kuvittelun tarpeesta, jota tukevat rationaaliset ja irrationaaliset väitteet. Sleepwalkers of the Latent Land -teoksen animaatio syntyi tästä multimodaalisuudesta, mikroskooppisesta tavasta nähdä, maaperän eliöstön tutkimisen tieteistä, ja tulemisen sekä muotoutumisen estetiikasta, spekulatiivisessa välitilassa olemisesta. Sen sijaan, että se olisi mekaaninen yritys luetella tai arvata kaikkia maaperää asuttavia eliöitä, se on pohdiskeleva uni jatkuvasti muuttuvista elämän muodoista.

° ° ° ° ° ° ° °
​Teemu Lehmusruusu on transdisiplinaarinen kuvataiteilija, joka työskentelee Helsingistä ja Kemiönsaaresta käsin. Maaseudun ja kaupungin välillä toimiminen onkin hänen työskentelynsä keskeisiä lähtökohtia. Hänen praktiikkansa perustuu pitkäaikaiseen vuoropuheluun ja kenttätyöskentelyyn maaperä- ja ilmastotutkijoiden sekä uudistavien toimijoiden kanssa, pyrkien edistämään moninaisempaa ja aistimuksellisempaa suhdetta maaperään elinympäristönä ja olemassaolon välittäjänä, erityisesti ekologisesti kriittisen maa- ja metsätalouden kontekstissa. Ravistellen maiseman käsitteitä ja havaintomme kehystyksiä, hänen taiteellinen työskentely ja tutkimus tutkivat tapoja kuulua monilajisiin ympäristöihin. Teemu Lehmusruusu on tällä hetkellä väitöskirjatutkija Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, ja Puistokatu 4 -tutkimusyhteisön jäsen.

https://teemulehmusruusu.com/