taiteilijahaastattelu
Riina Hannula
|
Teoksesi käsittelevät ihmiskehoa holobionttina (yhteisönä, joka koostuu myös muista kuin ihmisjäsenistä). Niissä on aistittavissa perustavanlaatuinen yhteenkietoutuneisuus luonnonympäristön kanssa. Miten tällainen käsitys ihmisen olemassaolosta vaikuttaa mielestäsi kykyymme kohdata ympäristökriisejä? Tai pikemminkin, jos näkisimme itsemme enemmän eliöyhteisöinä, mikä olisi mielestäsi ratkaisevasti erilaista?
Häiriöt luonnon monimuotoisuuksissa vaikuttavat myös mikrobimaailmaan, ja se puolestaan vaikuttaa ihmiskehoon. Lähtökohtani on kiinnittää huomiota ekosysteemiseen yhteiseloon ihmisyksilöiden sijaan, jotta kokonaisuutta voitaisiin ymmärtää huolenpidon termein. Tutkimuksessani tarkastelen sitä, miten tämä muutos käsityksissä kehoista ja niiden yhteyksistä ekologioihinsa tapahtuu tieteellisen tietämyksen kautta. Uskon, että se, jos näemme selkeämmin, miten sisäpuolen ja ulkopuolen rajat ovat häilyviä, vaikuttaa siihen, miten arvostamme ja kohtelemme sitä, mikä on meidän ulkopuolellamme. Toivon, että se muuttaa suhtautumisemme ja huolenpitomme tapaa. Toivottavasti ‘itsehoiva’ siirtyisi kohti monilajista hoivaa. Voisitko selittää tarkemmin, mitä vagushermo ja holobiontti ovat? Ja miten esimerkiksi käytät näitä työskentelyssäsi? Holobiontti on evoluutiobiologi Lynn Margulisin käsite, ja se on tullut tunnetummaksi feministisen kirjailijan Donna Harawayn ja muiden monilajista rinnakkaiseloa pohtivien kirjoitusten kautta. Holobiont-paradigma haastaa perinteisen käsityksen yksilöllisestä kehosta ja korostaa, miten keho on vuotava ja jatkuvasti muuttuva monilajinen organismi. Tällaisessa ihmisen ja mikrobien muodostamassa yhteenliittymässä myös mikrobiomi, josta muodostumme, muuttuu jatkuvasti sen ympäristön mukaan, jossa olemme. Kiinnostuin vagushermosta, koska se on keskeinen viestintäreitti, joka yhdistää suoliston mikrobiomin signaloinnin aivoihin. Kuitenkin, mitä enemmän tutustun tähän hermoon, sitä monimutkaisemmaksi sen kuvaaminen muuttuu, koska sillä on lukuisia muitakin tehtäviä elimistössä. Se kuuluu parasympaattiseen hermostoon, joka vastaa levosta ja ruoansulatuksesta, ja sen roolista elimistön kokonaisvaltaisessa hyvinvoinnissa on paljon tieteellisesti - mutta myös ei niinkään - vahvistettuja teorioita ja väitteitä. Käytän näitä väitteitä väärin Mikrobimeditaatio -ääniteoksessani, jotta voisimme tavallaan hyödyntää niitä testatessamme, voimmeko päästä lähempään yhteyteen kumppanimikrobiemme kanssa. Ajatukseni on korostaa kertomusta vagushermon monilajisuudesta yksilön terveyden edistämisen sijasta. Mikä on suhteesi evoluutioon? Oletko teoksissasi pohtinut rinnakkaiseloamme muiden eliöiden kanssa evolutiivisessa mielessä? Kyllä, evoluutio on aina läsnä, kun ajatellaan rinnakkaiseloa bakteerien kanssa. Lynn Marguliksen kaltaisten ihmisten teorioiden ansiosta voimme nähdä symbioosin roolin minkä tahansa lajin evoluutiossa, ja se auttaa meitä tarkastelemaan asioita kilpailun sijaan pikemminkin yhteistyön näkökulmasta. Olen myös erittäin innoissani uudesta/vitaalisesta materialismista (filosofi Henri Bergsonista Gilles Deleuzeen ja nykyajattelussa Donna Harawayyn, Jane Bennetiin jne...) peräisin olevista ajatuksista luovasta evoluutiosta, jossa kaikenlaiset eliöt - ja kenties jopa elottomat asiat - voidaan nähdä luovina eikä passiivisina ja konemaisina. Taiteellinen työskentelyni nojaa ajatukseen, että mikro-organismit, muut eläimet ja kasvit osallistuvat luovasti kaikkeen - myös taiteeseen. Mikrobit eivät ole vain minun välineeni, vaan ehkä minä olen väline, jolla ne leikkivät, kun editoin videota, ja eikö sekin ole eräänlaista evoluutiota? Yhdistät tieteen ja teknologian tutkimuksen taidepohjaiseen lähestymistapaan. Mikä sai sinut kiinnostumaan työskentelystä sekä tieteen että taiteen aloilla? Miten alat mielestäsi kohtaavat tai ruokkivat toisiaan? Onko tähän liittynyt haasteita? Taidepohjainen tutkimus voi olla hyvin samankaltaista kuin tieteen ja teknologian tutkimuksen tekeminen. Yhteistyö, jota alalla tehdään, saattaa olla aivan samanlaista kuin taiteilijoiden tekemä yhteistyö. Akateemisessa tieteessä tiedon lopputuloksena on artikkeli, ja taiteilijat taas tuottavat enemmän affektiivista ja aistitietoa. Yritän vain toteuttaa molempia ja luoden dialogia näiden erityyppisten tiedon luomisen tapojen välillä, mikä on joskus sotkuista, mutta ainakin se tuntuu aidommalta, kun kyseessä on oikeasti diffraktio (siis tiedon tuottajan ja tiedon kohteen hajautuminen toisiinsa). Haastattelen tieteilijöitä ja puhun heidän kanssaan siitä, miten erilaisia diskursseja vagushermolla on, ja meidän on navigoitava kaikkien niiden välillä, jotta voimme ymmärtää sitä. Ja sitten on aina mukana myös ruumiillinen osa. Oma innostukseni on työskentely tosiasioiden ja niiden ruumiillisuuden välisessä kuilussa, ja se vaatii molempia näkökulmia. Analyyttinen kohteeni vagushermo on haastava, koska sen ympärillä on humpuukia ja hypeä. Minun on varmistettava, etteivät ihmiset pidä esimerkiksi Mikrobimeditaatiota jälleen yhtenä terveysväitteenä. Voisitko kertoa meille lisää mikrobiyhteisöjen sosiaalisesta elämästä? Ehkä jotain, minkä olet hiljattain saanut selville, mistä olet innostunut ja mihin voisit keskittyä tai minkä parissa voisit jatkossa työskennellä? Olen ollut hyvin kiinnostunut Lactobacillus reuterista tai kaikista bakteereista, joiden on tutkittu viestivän aivojen kanssa. On epäselvää, miksi ne tuottavat sellaisia neurokemikaaleja, jotka vaikuttavat esimerkiksi mielialaan. Probiootit tekevät asioita, jotka ovat hyödyllisiä, ne ovat kuin todellisia vastavuoroisia symbiontteja. Yritän ymmärtää kumppanimikrobejamme yhteisöllisestä näkökulmasta, ja usein yhden lajin tarkastelu on lipsuvaa, koska ne käyttäytyvät eri tavoin eri ympäristöissä (eri suolistoissa). Yhteisöt ovat sotkuisia ja epävarmoja. Ajatus yksilöllisyydestä on saanut meidät uskomaan, että voimme hallita asioita antibiooteilla, yksipuolisella viljelyllä, sosiaalisten rakenteiden atomisoinnilla jne. mutta se tuhoaa itse asiassa kaikki elinympäristöt ja sosiaalisuuden. Eristetyt kehot eivät voi pärjätä yksin. Tämä paradigma on osittain korvattu probioottisemmalla näkemyksellä, mutta jäljellä on edelleen samanlainen ihmiskeskeinen hallinnan logiikka, jolle haluaisin löytää vaihtoehtoja. ° ° ° ° ° ° ° ° Viime vuosina Riina on kutsunut taiteellista työtään monilajisuuden hoivan harjoittamiseksi. Suurin osa hänen työstään on tehty radikaalisti suhteellisissa ja affektiivisissa ympäristöissä, luomalla näkökulmia, joissa voi ajatella yhdessä ei-inhimillisten eliöiden kanssa. Riinan painopiste on viime aikoina siirtynyt kohti mikrobiaalisia kumppaneita, sillä hän on aloittanut väitöskirjan hankkeessa, joka keskittyy mikrobien sosiaaliseen tutkimukseen. Läpi taiteellisen ja akateemisen työskentelynsä Riina kiinnittää huomiota siihen, miten mikrobit ajattelevat, tuntevat ja käyttäytyvät osana ihmistä. Kehomme keskellä sijaitsevaa, vagushermoksi kutsuttua, toimijaa seuraten Riina perehtyy suolistomikrobien ja aivojen välisen yhteydenpidon mekanismeihin. Vagushermo, joka on eräänlainen monilajinen hoivakoneisto, kiehtoo Riinaa myös siksi, että se vaikuttaa olevan suosittu tekijä myös tämän päivän itsehoivassa (“self-help”). Riinan väitöskirja, joka yhdistää tieteen ja teknologian tutkimuksen taidepohjaisiin menetelmiin, kartoittaa, miten tieteelliset faktat materialisoituvat ja jäsentyvät holobionteiksi miellettyjen ruumiiden arjessa. Riina työskentelee esimerkiksi videoesseiden ja muiden taideteosten parissa, joissa puhe yhdistää tiedontuotannon suoraan fiiliksiin. Hän toivoo luovansa tilaa symbionttien ymmärtämiselle ja kuvittelemiselle hoivasuhteissa. Näyttelyn teostiedot: Microbial Medi(t)ation in Action, 2023 huopa ja satiini www.behance.net/riinahannula |
|
Kuvat:
1. Agential Guts, 2022, Liina Aalto-Setälä 2. Pasta brain, 2021, Riina Hannula |
