Kuka kaatoi mangopuun?
Tiikeri
(Panthera tigris) Tiikeri on suurin kissaeläimistämme. Se on ison kokonsa ja tuuhean, oranssisävyisen, mustaraidallisen turkkinsa puolesta näyttävä ilmestys. Jokaisen tiikerin turkin raidoitus on yhtä yksilöllinen kuin ihmisen sormenjälki. Tiikereitä elää monenlaisissa metsissä. Niiden tärkeimpiä saaliseläimiä ovat kauriit ja villisiat, mutta tiikerit pyydystävät myös esimerkiksi lintuja, kaloja ja matelijoita. Tiikerit jaetaan niiden ominaisuuksien ja geneettisten erojen perusteella alalajeihin. Alalajit ovat syntyneet esimerkiksi, kun erilaisissa elinympäristöissä elävät tiikerit ovat kymmenien tuhansien vuosien aikana sopeutuneet oman alueensa paikalliseen ilmastoon. Tiikereistä kylmiin ja lumisiin talviin sopeutuneella suurikokoisella amurintiikerillä on vaalea, paksu turkki. Sen sijaan lämpimässä ja kosteassa trooppisessa metsässä elävä sumatrantiikeri on pienikokoisempi ja sen turkki on lyhyempi. Kolme tiikereiden alalajia, jaavantiikeri, balintiikeri ja kaspiantiikeri, ovat kuolleet sukupuuttoon. Tiikerit elivät aiemmin laajalla alueella Aasiassa ja niitä arvioidaan olleen noin 100 000 yksilöä. Viimeisten 100 vuoden aikana tiikereiden levinneisyysalue on kuitenkin pienentynyt yli 93 prosenttia ja jäljelle jääneet alueet ovat kutistuneet pienen pieniksi toisistaan erillään oleviksi saarekkeiksi. Tällä hetkellä luonnonvaraisia tiikereitä elää 13 valtion alueella, muun muassa Bangladeshissa, Intiassa, Indonesiassa, Nepalissa ja Venäjällä. Tiikeri on nykyisin erittäin uhanalainen eläinlaji. Luonnossa elää arvioiden mukaan noin 5600 tiikeriä (2023). Tiikereiden määrä on vähentynyt varsinkin elinympäristöjen katoamisen ja salametsästyksen vuoksi. Saaliiksi jääneiden tiikereiden osilla kuten luilla, taljoilla, hampailla ja kynsillä käydään laitonta kauppaa. Tiikereitä salametsästetään myös karjan suojelemiseksi tai jopa kostona, jos tiikerit ovat pyydystäneet karjaa. Muistele vielä Kuka kaatoi mangopuun? -satua. Mikä oli mielestäsi Otuksen syy salametsästää tiikeri? Tiikerille sopivien elinympäristöjen hävittämisen vuoksi tiikerit joutuvat yhä useammin kohtaamaan meidän ihmisten asuttamia alueita. Olemme raivanneet metsiä asuinalueiksi sekä karjanhoitoa ja maanviljelyä varten. Metsäalueet ovat pienentyneet eikä niistä aina löydy tarpeeksi saaliseläimiä tiikereille. Sen vuoksi tiikerit joutuvat lähtemään etsimään ravintoa myös muilta alueita, jolloin ne saattavat löytää ja pyydystää laitumella olevia eläimiä. Onneksi kaikki 13 valtiota, joiden alueella luonnonvaraisia tiikereitä vielä esiintyy, ovat päättäneet yhdessä suojella tiikereitä. Vuonna 2010 tiikerivaltioiden edustajat kokoontuivat kansainväliseen tiikerikokoukseen, joka järjestettiin Pietarissa Venäjällä. Kokouksessa tiikerivaltiot päättivät aloittaa maailmanlaajuisen tiikereiden suojeluprojektin, jonka tavoitteena on kaksinkertaistaa luonnonvaraisten tiikereiden määrä vuoteen 2022 mennessä. Projektin aikana on kunnostettu tiikereille sopivia elinympäristöjä ja pyritty estämään salametsästystä. Suojeluprojektin aikana saatujen kokemusten ja tulosten avulla valtiot päättävät, miten tiikereitä suojellaan parhaiten tulevina vuosina. Arvioita luonnonvaraisten tiikereiden määrästä:
– – – – – – – – – |
Lisätehtävä
Eri eliöiden ja eläinten esitystavat kulttuurissamme ohjaavat myös ihmisten käsityksiä niistä ja sitä kautta myös päätöksiä, joita luonnon monimuotoisuuden suojelemiseksi halutaan tehdä. Karismaattisena eläimenä tiikeri esiintyy useassa populaarikulttuurin tuotteessa sekä monissa saduissa ja mytologioissa. Tuleeko sinulle mieleen, missä kaikkialla olet bongannut tiikerin? Mieti eri satuja, luontodokumentteja, elokuvia, kuvituksia tai muita tapaamisia tiikerin kanssa. Millaisessa roolissa tiikeri eri kertomuksissa tai muissa esitystavoissa on, minkälaisena sen luonne kuvataan? Esimerkiksi kiinalaisessa kalenterissa vuosi 2022 on Tiikerin vuosi, ja siihen liitetään usein mm. johtajuuden ja voimakkuuden ominaisuuksia. Kirjassa ja elokuvassa Piin Elämä 16-vuotias Pii Patel haaksirikkoutuu Richard Parker -nimisen bengalintiikerin kanssa ja he löytävät pelastusveneessä yhteisen elämänrytmin selviytyäkseen. Janoschin lastenkirjoissa seikkailee myös pikku tiikeri pikku karhu -ystävänsä kanssa. Millainen tiikeri on näissä teoksissa, tai esimerkiksi Viidakkokirja-piirretyssä, entäpä vaikka Nalle Puh -sarjakuvissa? Tiikerihaaste: Kuinka monessa eri yhteydessä näet tiikeriin seuraavan viikon aikana? Kirjoita itsellesi muistiin, ota kuva tai tee pieni piirros, kun törmäät tiikeriin missä tahansa seuraavan seitsemän päivän aikana (esim. kuvituksena tuotteissa, vaatteissa, televisiossa, radiossa tai ehkäpä satukirjassa, missä muualla?). Haasta mukaan luokkasi, ystäväsi tai perheenjäsenesi - millaisia tiikereitä bongasitte? Voitte koota bongauksistanne yhteisen tiikerikartan, johon merkitään missä eri paikoissa törmäsitte tiikeriin, ja kuvaillaan hieman kohtaamistanne tämän tuuheaturkkisen nisäkkään kanssa. Miettikää yhdessä, millainen kuva tiikeristä välittyi bongailujenne perusteella. Vinkki: Kokeilkaa tehdä tehtävä jollakin muulla eliölajilla ja vertailkaa, millaisia tuloksia saatte. Mitä lajia ei näy kulttuurissamme juurikaan, ja mitä taas runsaasti? Miksi? Tuoko haaste esiin jotain yllättäviä piirteitä valituista eliöistä? – – – – – – – – – Lähteet: * Goodrich, J., Lynam, A., Miquelle, D., Wibisono, H., Kawanishi, K., Pattanavibool, A., Htun, S., Tempa, T., Karki, J., Jhala, Y. & Karanth, U. 2015. Panthera tigris. The IUCN Red List of Threatened Species 2015: e.T15955A50659951. https://dx.doi.org/10.2305/IUCN.UK.2015-2.RLTS.T15955A50659951.en * GTRP 2011. Global Tiger Recovery Program 2010–2022. The World Bank, Washington DC. * IUCN 2021. IUCN’s Tiger Programme finds there has been an average increase of the tiger population within project sites by 40% between 2015 and 2021. https://www.iucn.org/news/species/202107/new-report-iucns-tiger-programme-finds-there-has-been-average-increase-tiger-population-within-project-sites-40-between-2015-and-2021 * Liu Y.-C., Sun X., Driscoll C., Miquelle D.G., Xu X., Martelli P., Uphyrkina O., Smith J.L.D., O´Brien S.J. & Luo S.-J. 2018. Genome-Wide Evolutionary Analysis of Natural History and Adaptation in the World's Tigers. Current Biology 28: 3840-3849. https://doi.org/10.1016/j.cub.2018.09.019 * Pirie T. 2018. Tigers confirmed as six subspecies, and that is a big deal for conservation. https://theconversation.com/tigers-confirmed-as-six-subspecies-and-that-is-a-big-deal-for-conservation-105592 * WWF: Tiikeri - Panthera tigris. https://wwf.fi/elainlajit/tiikeri/ * WWF: Tiger. https://www.worldwildlife.org/species/tiger – – – – – – – – –
Opetusmateriaalimme on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 kansainvälisellä lisenssillä: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/. Voit siis käyttää materiaalejamme vapaasti, kuitenkin muistaen mainita meidät alkuperäisenä tekijänä. Sosiaalisen median julkaisuissa pyydämme tägäämään projektimme: Instagram: @evolution_in_action, Facebook: @evoluutiopajat, Twitter: @EvoWorkshops. Jos käytät materiaalejamme opetuksessasi, kuulemme mielellämme terveisiä ja palautetta. Voit tägätä meidät sosiaalisessa mediassa tai lähettää sähköpostia: [email protected] Evoluutiopajat-logo: jpeg, eps |