Eliöyhteisöt ja evoluutio:
Kuka kaatoi mangopuun?

Täältä löydät kuvitetun ja animoidun tarinan mangopuusta, mikä on suunnattu erityisesti nuorimmille kuuntelijoille. Tarinankerronnan avulla opitaan miten ihmisen toiminta voi vaikuttaa monella tavalla ravintoketjuihin ja millaisia seurauksia siitä voi lopulta olla koko ekosysteemiin. Tarinan tueksi on kerätty syventävät alasivut, joissa selitetään mm. mitä tarkoittaa avainlaji, sukupuutto sekä miten nykyhetken sukupuutot esimerkiksi eroavat maapallon esihistorian sukupuutoista. Käymme myös läpi tapoja hillitä lajien sukupuuttoja. Alasivuilta löytyy tietoa myös tiikereiden ekologiasta ja uhanalaisuuden syistä, sekä siitä, mitä on tehtävissä tiikereiden pelastamiseksi. Tiikerisivu sisältää visuaalisen kulttuurin tulkintaa vaativan lisätehtävän. Tarinasta on kuvitettu versio ja tulostettava tiedosto, minkä lisäksi tarinasta on tehty lyhyt kuunnelma.
Voit ladata ja tulostaa kuvitetun version alla olevasta  "Kuka kaatoi mangopuun?" -tarinasta tästä (A4, pdf).

Tarinan alta löydät alasivut, joilta saat lisää tietoa tiikeristä, sukupuutoista sekä avainlaji -käsitteestä. Sivuilla on myös runsaasti lukuvinkkejä, videoita ja artikkeleja sekä lisätehtävä.

Klikkaamalla tästä, voit kuunnella tarinan kuunnelmana, jonka kesto on 10 minuuttia.
Ja täällä voit katsoa animaation "Kuka kaatoi mangopuun?".

– – – – – – – – – – ​

Kuka kaatoi mangopuun?

Olipa kerran pieni ystävällinen Otus, nimeltään _________ . Se asusteli pikkuisessa majassaan, jossain kaukana korkeiden vuorten takana. Otus eli normaalia otuksen elämää päivästä toiseen - paitsi maanantaisin - sillä silloin Otuksella oli tapana herkutella majan vieressä kasvavilla mehukkailla mangoilla aamusta iltaan. Mangot olivat parasta herkkua, mitä Otus tiesi. Maanantaisin se söi mangoja pienen karvaisen mahansa pullolleen ja otti aina päälle pienet nokoset.

Eräänä aurinkoisena päivänä tämä Otus päätti lähteä kaukaiseen, vehreään metsään istuttamaan mangopuuta. Otus oli saanut ystävältään lahjaksi ihmeellisen mangopuun taimen, sellaisen, mikä kasvaa oikein nopeasti ja tuottaa kaikkein makeimpia hedelmiä. Se halusi, että kaikki metsän eläimet voisivat syödä herkullisia mangoja ja nautiskella niiden makeasta mehusta Otuksen tavoin. Metsässä Otus etsi aurinkoisen, rehevän paikan, missä ajatteli mangopuun kasvavan hyvin. Se kuopsutti käpälillään maahan kuopan ja istutti sinne maagisen mangopuun taimen. Se toivoi taimen kasvavan oikein runsaaksi ja monia hedelmiä kantavaksi puuksi, josta olisi iloa kaikille metsän eläimille.

Kun Otus oli lähdössä pois metsästä, ja puhdisteli multaisia kynsiään, sen herkät korvat kuulivat kaukaa lähestyvää töminää. Samassa kauriit, jänikset ja biisonit juoksivat peloissaan sen ohi. Otus hätääntyi, pysäytti ohitse juoksevan jäniksen ja kysyi: ”Miksi te juoksette karkuun noin pelästyneen näköisinä?” ”Me juoksemme karkuun tiikeriä, joka yrittää napata meidät saaliikseen”, vastasi hengästynyt jänis. Otus ei ollut ikinä tavannut tiikeriä, eikä oikein pitänyt siitä, että metsässä liikkui peto, joka sai jänikset tuntemaan olonsa pelokkaaksi. Se päätti auttaa metsässä asuvia eläimiä, jotta ne voisivat tuntea olonsa taas turvalliseksi.

Seuraavana yönä jänikset olivat kerääntyneet mangopuun alle syömään heinää. Kesken mutustelun ne kuulivat hiipiviä askelia. Myös metsän kauriit kuulivat pienen rasahduksen, mutta ne eivät nähneet ketään. Tästä muutaman päivän päästä hämmentyneet eläimet kerääntyivät juttelemaan tuon erikoisen yön tapahtumista, ja ne kaikki ihmettelivät yhtä asiaa: metsässä liikkunut tiikeri oli kadonnut.
Vuodet kuluivat ja Otus kävi silloin tällöin katsomassa mangopuutaan. Se oli iloinen nähdessään puun kasvavan vauhdilla ja alkavan pian tuottaa hedelmiä. Otus melkein unohti koko metsän ja viihtyi majansa lähistöllä, aina maanantaisin mangoilla herkutellen. Eräänä maanantai-iltana kylmän pohjoistuulen leyhytellessä Otuksen turkkia, se tunsi kuitenkin olonsa yhtäkkiä kovin levottomaksi. Edes mangon makea mehu ei poistanut kasvavaa huolen tunnetta mahan pohjalla. Huolen kasvaessa Otus päätti lähteä kaukaiseen metsään tarkastamaan, oliko siellä kaikki hyvin. Otus levitti pitkät, kirjavat siipensä ja lensi metsään. Mutta kun se saapui…

Voi ei! Metsä oli hävinnyt. Otuksen istuttama mangopuukin oli kaadettu nurin. Vain muutama ruskealehtinen puu oli jäänyt pystyyn, eikä eläimiä näkynyt ollenkaan. Otus tuli hyvin surulliseksi, istahti kaatuneen puun juurelle katsellen autioitunutta metsäaluetta ja huusi kovalla äänellä: ”Kuka tämän teki? Kuka kaatoi minun vaivalla istuttaman mangopuuni?”.
Maassa makaava, väsynyt mangopuu kuuli Otuksen surumielisen itkun ja kuiskasi: ”Rakas Otus, minä kaaduin, koska en enää saanut maaperästä ravinteita ja koska juurieni päällä ollut multa katosi.”

”Miksi sinä et enää saanut maaperästä ravinteita ja miksi maa katosi juuriesi päältä?” kysyi itkuinen Otuksemme. ”Sitä sinun pitää kysyä maaperässä asuvilta hyppyhäntäisiltä”, kuiskasi uupunut mangopuu ja nukahti kuivuneiden lehtiensä päälle.
Niinpä pettynyt Otus lähti etsimään hyppyhäntäisiä. Hetken kuluttua se löysi metsän reunasta touhukkaan hyppyhäntäisen, joka ponnahti ketterästi ilmaan ja laskeutui kuperkeikan kautta pienelle kivenmurikalle. ”Miksi mangopuu ei enää saanut ravinteita metsässä? Ja miksi sen juurien päällä ollut maakerros katosi?” kysyi Otus. Äkäinen hyppyhäntäinen huokaisi ja sanoi: ”Kyse ei ole vain mangopuusta. Yksikään metsän puu ei enää saanut ravinteita.”

”Mutta miksi?” kysyi Otus surullisena. Se ei millään voinut ymmärtää kummallisia tapahtumia. ”Kun heinät ja muut kasvit hävisivät, sade rummutti maanpintaa ja vei mukanaan mullat ja ravinteet, joita maaperässä oli. Ravinteita ei enää riittänyt puille”, kertoi hyppyhäntäinen topakasti.

”Miksi heinät katosivat metsästä?” ihmetteli Otus ja rapsutteli karvaista korvaansa. ”Sitä sinun pitää kysyä heiniltä, jos niitä jostain vielä löydät”, vastasi hyppyhäntäinen nopeasti ja pujahti sukkelasti maan rakoseen.

Otus oli tyrmistynyt kuullessaan, että heinät olivat pitäneet mangopuun elossa. Otus etsi etsimistään, ja lopulta se löysi heiniä korkean vuoren juurelta. Otus lähestyi heinikkoa ja kysyi: ”Miksi sadevesi vei mukanaan mullan ja kaikki metsän maaperän ravinteet?” ”Hei, rakas Otuksemme ”, suhisivat heinät ja keinuivat tuulessa. ”Heinät sitovat juuriensa avulla maaperän ravinteita ja estävät sadevettä huuhtomasta ravinteita pois. Kun eläimet söivät kaikki metsän heinät, mikään ei enää suojannut maaperää.”

Otus oli hyvin yllättynyt kuullessaan, että eläimet olivat syöneet kaikki metsän heinät. ”Miksi eläimet söivät metsästä kaikki heinät?” kysyi Otus aivan ymmällään. “Minähän istutin niille mangopuun, jotta ne voisivat syödä herkullisia mangoja.” ”Ehkä siksi, että ne olivat niin nälkäisiä. Tällä seudulla oli hyvin paljon nälkäisiä eläimiä”, vastasivat heinät ja kääntyivät poispäin, taivutellen lehtiään kirkkaasti paistavan auringon suuntaan.

Keskusteltuaan metsän eliöiden kanssa Otus ymmärsi, että heinät pitivät juuriensa avulla multaa paikoillaan ja suojelivat samalla maaperän ravinteita. Mutta Otus ei ymmärtänyt, miksi eläimet olivat syöneet pois kaikki metsän heinät.


Hämärän hiipiessä metsän raunioille, Otus lähti tassuttelemaan kotia kohti allapäin, korvien kärjet maata viistäen. Lannistuneen Otuksemme siivetkin raahasivat maata. Otus oli kävellyt jonkin aikaa ja oli jo pimeää, kun sen ohitse lensi yksinäinen lepakko, joka pysähtyi Otuksen lähellä olevan kuolleen puun hankaan. Otus katseli lepakon puuhastelua puun oksalla ja totesi ääneen: “En kyllä vieläkään ymmärrä, miksi eläimet söivät metsästä kaikki heinät ja muut kasvit?”. Otus höristi herkkiä korviaan, ja kuuli kun lepakko vastasi korkealla äänellään: ”Eläimet söivät kaikki metsän heinät, koska heinää syöviä eläimiä oli liian paljon.”
”Miksi heinää syöviä eläimiä oli niin paljon?” tiedusteli Otus. Lepakko pyysi Otusta istuutumaan hetkeksi ja alkoi kertoa: ”Vuosia sitten metsässä asui tiikeri, joka pyydysti saaliikseen heinää syöviä eläimiä. Silloin heinää syövien eläinten määrä ei kasvanut niin suureksi, että ne olisivat syöneet kaikki heinät. Tiikeri piti heinänsyöjien määrän kurissa. Mutta sitten sinä käskit salametsästäjää pyydystämään tiikerin. Silloin heinää syövien eläinten määrä alkoi kasvaa, ja lopulta kaikki metsän heinät syötiin pois. Se taas tuhosi maaperän, ja lopulta tuhoutuivat myös kaikki metsän puut, mangopuu mukaan lukien. Minä niin pidin mangoista”, huokasi lepakko.

Otus oli järkyttynyt. Se ymmärsi, että oli itse omalla toiminnallaan tuhonnut kokonaisen metsän ja sitä alkoi kamalasti itkettää. Otus itki ja itki monta päivää ja monta yötä. Eräänä päivänä Otuksen kyyneleet kuitenkin loppuivat ja se oli kovin kovin janoinen. Se silitteli itkun tahrimaa turkkiaan ja tassutteli läheiselle lähteelle juomaan. Se ihaili lähteen auringossa kimaltavaa pintaa ja lähteen reunoilla kasvavia vihreitä sammalia, maassa ryömiviä hyönteisiä ja niitä vaanivaa kurnuttavaa sammakkoa.
Silloin Otus viimein ymmärsi: ”Luonnossa kasvit, eläimet ja kaikenlaiset muut pienet ja suuret otukset ovat kutoutuneet yhteen. Mangopuumetsän maaperä, heinät, puut ja eläimet vaikuttivat kaikki toisiinsa ja muuttuivat toistensa mukana. Ne toimivat yhdessä, jotta kaikki saisivat ravintoa ja metsään kasvaisi uusia kasveja ja syntyisi uusia poikasia. Eläinten pyydystäminen, puiden kaataminen tai ympäristön likaaminen häiritsee sitä, miten erilaiset lajit ja niiden ympäristö vaikuttavat toisiinsa.  Nyt minun istuttamani mangopuu kaatui, mutta kun eläin- tai kasvilajeja katoaa maapallolta kokonaan, silloin jokaisen otuksen elämä vaikeutuu.”

Otus siis ymmärsi tehneensä typerän virheen ja tajusi, ettei sen enää kannata yrittää muuttaa luonnon tapahtumia oman mielensä mukaan. Tästä eteenpäin se antaisi kaikkien eläinten, kasvien ja ihan kaikenlaisten otusten elää rauhassa niille tyypillistä elämää, samalla tavoin kuin se itsekin halusi elellä - aina maanantaisin mangoilla herkutellen.
Loppu.

​– – – – – – – – – – ​

Kirjoitettu uudelleen englanninkielisen tarinan pohjalta. Alkuperäisen tarinan on kirjoittanut Ramith Nair - kiitos!
Kiitokset ääninauhan lukija Riitta Nykänen.
​Lisätietoja äänitteestä soundcloudissa.

​– – – – – – – – – – ​
Lisätietoa:

​– – – – – – – – – – 

Opetusmateriaalimme on lisensoitu Creative Commons Nimeä-JaaSamoin 4.0 kansainvälisellä lisenssillä: http://creativecommons.org/licenses/by-sa/4.0/.
Voit siis käyttää materiaalejamme vapaasti, kuitenkin muistaen mainita meidät alkuperäisenä tekijänä. Sosiaalisen median julkaisuissa pyydämme tägäämään projektimme: Instagram: @evolution_in_action, Facebook: @evoluutiopajat, Twitter: @EvoWorkshops.
​Jos käytät materiaalejamme opetuksessasi, kuulemme mielellämme terveisiä ja palautetta. Voit tägätä meidät sosiaalisessa mediassa tai lähettää sähköpostia: [email protected]

Evoluutiopajat-logo: jpeg, eps